27.1.2013

Kemiallinen toppatakki

Kouvolan Lehtomäki tunnetaan ehkä parhaiten harhaisista sekakäyttäjistään, mutta kerrostalojen katveessa sijaitsee myös jalkapallokenttä. Vieläpä yksi ainoista Kymenlaakson lämmitettävistä tekonurmikentistä. Tämä  tyly realiteetti ajoi kaksi etelärannikon seuraa ottamaan mittaa toisistaan tammikuisena lauantai-iltapäivänä. Kotkan Työväen Palloilijat ja Porvoon Futura pelaavat alkavalla kaudella samassa kakkosen lohkossa, joten harjoitusottelu oli varmasti hyvä mittari nykykunnosta molemmille kevääseen valmistautuville joukkueille.




Vuonna 2009 valmistunut Lehtomäen kenttä sai toiselle sivulleen katsomon vuonna 2012. Tällä reissulla tosin katsomo jäi näkemättä sillä sitä peitti paksu lumikerros. Kenttä oli kuitenkin hyvässä kunnossa, ja kun lämpötilakaan ei laskenut kuin muutaman asteen pakkasen puolelle, nähtiin Kouvolassa ajankohtaan nähden hyvätasoista jalkapalloa. KTP oli koko ottelun ajan niskan päällä, ja voitti sen lopulta maalein 5-2. Sarjakauden alkuun on kuitenkin matkaa vielä kolme kuukautta joten paljon ehtii näidenkin joukkuiden voimasuhteissa tapahtua muutoksia ennen huhtikuuta. Katsojia kentän laidalla raikkaassa talvisäässä oli muutama kymmenen joista nokkelimmat olivat kahvilapalveluiden puuttuessa varustautuneet omankäden A-oikeuksin. Ulkokausi on siis vuoden 2013 osalta onnistuneesti korkattu. Jatkoa seuraa säiden lämmetessä.