Taas on päästy viettämään vuorotteluvapaaherran elämää, ja eväät on tällä kertaa pidemmät kuin koskaan. Kauaksi aikaa en Riihimäkeä jäänyt perjantaisen kellokortin leimaamisen jälkeen ihmettelemään, vaan parissa tunnissa oli omaisuus lastattu pakettiautoon. Pahvilaatikot ja Ikean sohva matkasivat Elimäelle, itse hyppäsin Lahden junaan. Lahdesta Onnibussin pikavuoro Ouluun starttasi yhdeltä yöllä. Onnekseni sain vallattua kaksi vierekkäistä penkkiä itselleni, joten nukkuminen sikiöasentoon käpertyneenä onnistui jotenkuten.
Aamulla oltiin Oulussa. Kaupunki oli muutaman reissun jäljiltä jo tuttu, joten tyydyin istuskelemaan torikahvilassa poliisipatsaan valvovan silmän alla koko aamupäivän. Paikallinen maajoukkuekannattajapiireistä tuttu kaverini oli jo aiemmin luvannut majapaikan joten hotelliin ei ollut tarvetta mennä. Ainoa syy Oulussa pysähtymiseen oli AC Oulu - KTP divarimatsi. Aiemmin olin jo haaveillut että nousu liigaan varmistuisi tässä pelissä, mutta muutamat hävityt pelit pitkittävät nousujuhlia harmittavasti sen verran etten pääse shamppanjapulloja posauttelemaan. Tästä pelistä en uskaltanut vierasvoittoa edes toivoa, sen verran kovassa vireessä olivat oululaiset. Tasapelin sentään saivat raavittua kasaan. Tyytyväinen pitänee olla, kun ei PK-35 sen enempää pisteitä omasta pelistään saanut. Pelin jälkeen siirryttiin oululaisfanien kanssa terassille, oikein mukavaksi joukoksi osoittautuivat. Majoittajani, jonka nimi jätettäköön tässä nyt mainitsematta, taisi ottaa muutaman tuopin liikaa. Taksijonoa kohti talsiessamme kaveri kaatui suorilta jaloilta selälleen ja kopautti kallonsa katuun. Kumahdus oli sen verran komea ettei auttanut kun soittaa ambulanssi paikalle takaraivoa tarkastelemaan. Kaveri vietiin keskuskorjaamolle ja itse vetäydyin hotelliin nukkumaan. Pieni takapakkia päiväbudjettiin, mutta pihistellään sitten jostain muualta.
Aamuksi olin jo ennakkoon ostanut junalipun Rovaniemelle. Rovaniemelle siksi että paikallinen keskuskenttä on ainoa joka on ruksaamatta yli käytyjen Veikkausliigastadioneiden listasta. Kaupungin suurin nähtävyys lienee Lordin-aukio. No se nyt on pelkkä tori missä on betonitolppa bändin kädenjäljillä ja nimmareilla. Ei pyrotekniikkaa eikä mitään. Ounasvaarallekin kerkesin kiipeämään, ei mitenkään sykähdyttävä paikka, mutta ylhäältä näkötornista oli sentään komeat maisemat. Arvoon kauan mennäkö leirintäalueelle prismasta ostetun taatusti vettä pitämättömän telttani kanssa, vai maksaa muutama kymppi enemmän hostellista. Saderintama teki päätöksen puolestani, joten taas paukutettiin päiväbudjettia. Sama vesikeli jatkui myös koko RoPS - MIFK pelin ajan, ja keskuskentällä vain 1000 ensimmäistä mahtuvat katoksen alle. Stadion on melkoinen sekamelska verkkoaitaa, merikontteja, puupenkkejä ja juoksuratoja. Remontti edistynee sitä mukaa kun rahaa saadaan lisää, eli hitaasti. MIFK vei itse peliä miten lystäsi ja otti selkeän voiton. RoPSilla oli myös kannattajaryhmät molemmin puolin pääkatsomoa. Välillä ne lauloivat, välillä kiroilivat ja söivät makkaraa.
Enää en itselleni sallinut pröystäilyä, joten 80€ maksava Kilpisjärven bussilippu jäi ostamatta. Sen sijaan heittäydyin kanssaihmisten armoille ja asemoin itseni peukalo pystyssä valtatien varteen. Kokeilu osoittautui menestykseksi. Matka joka bussilla olisi kestänyt 10 tuntia, taittui liftaten kuudessa. Joka kerralla auto pysähtyi viimeistään vartin jälkeen. Pisimmän matkan taitoin rovaniemeläisen eläköityneen taideopettajapariskunnan kyydissä. Auttavaista porukkaa nuo lappalaiset. Illalla minulle jäi vielä hyvää aikaa kivuta Saanatunturille. 2 tuntia kestänyt nousu veti jalat hapoille, mutta olipahan hienot näkymät ja voittaja fiilis kun ylös asti pääsi. Seuraavana päivänä vaeltelin vielä esimerkillisen hyvin merkittyjä polkuja pitkin Suomen, Ruotsin ja Norjan rajapyykille. Lähes 15 kilometriä ylämäkeä, alamäkeä, kivikkoa ja risukkoa, mutta toisaalta maisemia joihin ei takuulla muualla Suomessa törmää. Kilpisjärven pikkukylä oli kaikenkaikkiaan positiivinen yllätys, ja kohoaa kyllä ihan lempparipaikkojen joukkoon Suomessa.
Tuntui hyvältä aloittaa reissu kotimaasta. Ensimmäiset päivät menevät kuitenkin aina vähän ihmetellessä ja totutellessa. Ja jos alkajaisiksi lentelee johonkin kehitysmaahan, voi kulttuurishokki olla melkoinen. Kuvia en nyt voi lisäillä, kun ei ole vielä löytynyt sellaista USB-piuhaa millä saa kamerasta kamat tablettiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti