Kokeillaan hei Kazakstanilla!

Georgia jäi taakse ja matka jatkui Kazakstaniin. Muutaman kympin säästön takia menneisyyden Jussi oli buukannut Kaspianmeren ylittävän lennon SCAT-airlinesilta. Lähtö noin klo 02:00 ja saapuminen Aktau-nimiseen kaupunkiin kahta tuntia myöhemmin. Siinä sitä sitten oltiin aamuyön tunteina jossain Kazakstanin takamailla. Ensimmäisenä otin taksin juna-asemalle, sillä opaskirjat varoittelivat junien täyttöasteesta ja Aktauhun päiväkausiksi jumahtamisesta. Junalippu seuraavaksi illaksi siis valmiiksi jo plakkariin niin ei tarvitse sitten ihmetellä. No lipunmyyntihän aukeni vasta aamuyhdeksältä, joten aamun tunnit vierähtivät kaikenlaisten juna-asemalla palloilevien yön kulkijoiden kanssa. Seuraavan siirtymän varmistettuani nappasin taksin kymmenen kilometrin päähän kaupungin ytimeen. Tässä vaiheessa päiväbudjetti olikin jo paukkunut komeasti yli kriittisenä pitämäni kolmenkympin, mutta pakkohan se oli kattokin löytää ensi yöksi pään päälle. Hotel Salem otti matkaajan huostaansa. Taisinpa olla koko talon ainoa vieras, ainakaan keneenkään muuhun en koko päivän aikana törmännyt. Siisti paikka kuitenkin ja vieläpä merinäköalalla.

Aktau on alunperin Neuvostoliiton kuningasidea vuodelta 1961. Jostain lähistöltä oli löydetty uraania, joten pitihän kaivostyöläisille kaupunki saada. Uraanikaivoksen viereen piti rakentaa valtava merivedenkuivauslaitos, eihän raukoilla olisi muuten ollut edes juomavettä. Muutenkin neuvostoarkkitehdit saivat tehdä Aktausta mielensä mukaisen ilman ruutukaavaa sotkevia vanhojakaupunkeja tai muinaismuistoja. Lopputuloksena tottakai "kaikkea kivaa betonista"-luomus. Neuvostoliiton hajotessa Aktauhun jäi Kazakstanin ainoa satama, joka on pitänyt kaupungin hengissä tähän päivään asti. Ja kai sitä uraaniakin avolouhoksessa vielä riittää. Ei siis ehkä tarvitse suuremmin ihmetellä miksi en muihin turisteihin törmännyt. Ihan mielenkiintoinen paikka kuitenkin päivän kuljeskella ja katsella. Mereen ei tehnyt mieli, sen verran törkeässä kunnossa olivat hiekkarannat. Seuraavana iltana hyppäsin siis junaan kohti Aralia jossa minua oli odottamassa toinen esimerkki politbyroon kekseliäisyydestä.

Puolitoista vuorokautta junassa kuluivat enimmäkseen univelkoja kuittaillen. Hassunnäköisestä kulkurista tunnuttiin olevan kovinkin kiinnostuneita ja useamman kerrain sai yrittää selittää mistä on ja mitä hittoa täällä teen. No sitähän tuli mietittyä hetkittäin itsekin, kun aavikko näytti junan ikkunasta päättymättömältä. Kahden yön ja yhden päivän kiskojen kilkatuksen jälkeen saavuttiin Aralskiin. Vielä 50 vuotta sitten Aral oli kalastuksesta elävä pikkukaupunki samannimisen järven rannalla. No Moskovan päätöksestä Kazakstanin autiomaista päätettiin tehdä puuvillapeltoja. Ja kasteluvedethän saa kätevästi Aralista, eihän nyt niin suuresta järvestä vesi voi loppua. No loppuihan se ja nykyisin rantaviivaa saa etsiä monenkymmenen kilometrin päästä. Kävelyretki entisessä järvenpohjassa oli hassu kokemus, vähän kun kuussa olisi käynyt. Pientä elpymistä oli sentään saatu aikaan vai olikohan sittenkin pelkkää vesijohtovettä jota oli näön vuoksi pumpattu pieni lampi satama-altaaseen. Toiveita kuitenkin on että järvi jonakin päivänä tulee takaisin. Puuvillapellot on lyöty pakettiin ja valtava pato rakennettu etteivät viimeiset järven rippeet valu Uzbekistanin puolelle. Kaupungin ainoalle ja ylihinnoitetulle hotellille en vähiä tengejäni halunnut antaa joten matka jatkui vielä samana iltana kohti Turkistania.

Tällä kertaa ainoastaan yön yli kestänyt junamatka, ja Turkistanissa oltiin. 3 yötä peräkkäin junassa ilman suihkua, joten aloin muistuttaa jo haisevaa trävellerihippiä. Päätin palkita itseni ihan oikealla hotellilla ja lämpimällä suihkulla. Eipä niitä budjettivaihtoehtoja tosin olisi ollut edes tarjolla. Pari kymppiä per yö maksaa kuitenkin sillointällöin ihan mielellään kunnon punkasta ja suihkusta. Turkistanin suurin ja ainoa nähtävyys on Khawaja Ahmad Yasavin mauseleumi. Jonkinlainen runoilija ja mystikko tämä Khawaja-heppu oli. Tärkeä jätkä kun kerran noin komean kuolinpesän ovat hänen kunniakseen tehneet. Omaksi harmikseni pytingin sisätilat olivat remontissa, eikä muumioitua mystikkoa näkynyt näytillä lasivitriinissä. No ulkopuolelta rakennus oli komean näköinen, joten pysähdys Turkistanissa ei ollut turha. Parturinkin löysin, tukka lähti sopuhintaan 300 tengeä eli 1,5€. Aamulla takaisin jo kodilta tuntuneeseen kolmannen luokan makuuvaunuun ja seuraavana etappina Almaty.