Rabat - Rauhaa ja väkivaltaa

Matka Marrakechista jatkui siis Rabatiin. Marokon rautatiet osoittautuivat jo tässä vaiheessa loistavaksi tavaksi päästä paikasta toiseen. Viiden tunnin junamatkasta selvisi alle kymmenen euron hintaan ja juna-asemat tuntuvat olevan täysin häslinkivapaata aluetta. Marokon hallinnollinen pääkaupunki Rabat ei ole mitenkään erityisesti turistien suosiossa, ja tämän sai huomata majapaikkaa etsiessä. Reppureissaajan budjetille sopivaa vaihtoehtoa ei tahtonut löytyä millään, ja lopulta oli tartuttava lähes 50€/yö maksavaan huoneeseen Marokkolaistyylisessä majatalossa eli Riadissa. Ensinäkemältä kaupunki tuntui Eurooppalaiselta ja selkeältä - leveitä katuja, suuria puistoja ja komeita suuria rakennuksia. Pienehkössä Medinassa sai käyskennellä melko rauhassa, joka oli melkoinen yllätys Marrakechin hihastavetäjien jälkeen. Kaikinpuolin miellyttävä kaupunki päivän- parin pysähdykseen.

Tottahan tännekin tultiin jalkapallon takia. Paikallispeli FUS Rabat - FAR Rabat pelattaisiin prinssi Moulay Abdallahan stadionilla ja tottahan tonttimaa on täälläkin ollut edullisinta keskustan ulkopuolella. Jonkinlaisia metrosporia kylällä näytti risteilevän, mutta eipä niistä ollut apua kun kulkivat kaikki väärään suuntaan. Majataloa rautaisella otteella pyörittäviltä siskoksilta löytyi kuitenkin ratkaisu. Sattuivat tuntemaan juuri sopivan luotettavan kaverin joka voisi lähteä kyydityskeikan heittämään pientä korvausta vastaan. Hyvältähän tuo suunnitelma kuulosti joten sovittiin että siinä viiden hujakoilla tämä tutuntuttu tulisi hakemaan hostalta ja palauttaisi matsin jälkeen samaan paikkaan. Juurikin näin pitää majoitusalan yritysten toimia. Kuunnellaan asiakkaan tarpeet ja sitten laitetaan asiat tapahtumaan.

Kuski saapui sovittuna ajankohtana ja oikeinpa mersulla ajaen. Yllätyksekseni takapenkillä istui jo valmiiksi kaksi FAR Rabatin väreihin sonnustautunutta kaveria. Oussama ja Mohamad osoittautuivat molemmat hienoiksi jätkiksi ja koviksi futismiehiksi, yhteistä kieltä ei vaan tahtonut oikein löytyä, Ranskan puhumisesta tai edes ymmärtämisestä olisi tässäkin tapauksessa ollut hyötyä. Lippujenostamisprosessiin sisältyi paljon arabiankielistä kiistelyä ja käsien huitomista, siinä luultavasti taivuteltiin lipunmyyjää ympäri päästämään gringo sisään kannattajakatsomoon. Lopulta tiketti oli kuitenkin kädessä ja matka jatkui kohti FAR:n kannattajapäätyä. Otimme paikat betonikatsomon ylimmiltä riveiltä ns. smjkkä-paikoilta, missä oli pieni lippa sateensuojaksi. Keli tosiaan oli melko huono, ja hetken näytti jo siltä että koko ottelu joudutaan perumaan. Vaikka FAR oli merkitty vierasjoukkueeksi oli heidän päätynsä ainoa jossa oli kunnolla porukkaa. FUS Rabatin kannattajia otteluissa ei näkynyt ainuttakaan ja pitkien sivujen katsomoissakin väkeä oli vain muutamia satoja. FAR:n päässä tunnelma kuitenkin kohosi alkuvihellyksen lähestyessä ja vähän sen jälkeen saatiin katsomoon tohinaa kun jokunen sata FAR:n kannattajaa, jotka olivat ilmeisesti sniikanneet itsensä sisään jostakin rynnivät itsensä poliisien estelyistä huolimatta pitkältä sivulta päätykatsomoon.

Vaikka valtavasta stadionista oli saatu täytettyä vain yksi pääty ehkä noin kahdella tuhannella innokkaalla, oli tunnelma läpi koko ottelun hieno. Tällainen vähän erikoisemman näköinen vieras otettiin porukassa hyvin vastaan, yläfemmoja tultiin heittelemään ja tunsin olevani erittäin tervetullut vieras. Mellakkapoliisien kanssa pojat eivät olleet yhtä hyvää pataa. Muutaman kerran alakatsomossa nähtiin jonkinlaista kärhämää ja kaikki käsiin osunut irtaimisto viskottiin poliisien niskaan. Myös katsomossa kiertelevä makkaranmyyjä joutui attentaatin kohteeksi, ja Kabanossit siirtyivät parempiin suihin nollahinnalla. Kunnolla aihetta lauluun saimme toisella puoliajalla kun FAR siirtyi 0-1 johtoon. Tämä tilanne kesti loppuun asti ja FAR vahvisti asemaansa sarjan kärjessä. Matsin jälkeen otimme vielä muutamat valokuvat ja lähdettiin isoimman ihmismassan kaikottua ulos vesisateeseen. Stadionin ulkopuolella olikin melkoisen hulinat käynnissä, ihmisiä juoksenteli sinne tänne ja mellakka-aitaa kaatui. Luovimme tiemme mahdollisemman nopeasti paikalle johon meidät oli jätettykin. Tuttu valkoinen kasarimersu löytyi ja lähdimme liikkeelle. Matkalla hehkutettiin vielä radiosta Barcan upeaa tulosta Milania vastaan. Takaisin majapaikalle päästyäni hyvästelin nämä hienot miehet ja painuin koisimaan jälleen yhtä kokemusta rikkaampana.

Rabatista otin seuraavana päivänä junan Tangeriin. Kaupungista olin kuullut ennakkoon enimmäkseen negatiivista sanottavaa, mutta piti näköjään itse tulla toteamaan että melkoinen läävähän tämä sanalla sanoen on. Hostelli on kuitenkin kattoterasseineen mukava joten mikäs tässä on auringossa kölliessä ja kirjoitellessa. Viikonlopun sarjakierroksesta ei vieläkään ole mitään käryä, ehkä matka jatkuu huomenna Fesiin, ehkä Casablancaan.